Vanhemman rooli lapsensa kasvatuksessa on hyvinkin laaja aihe, on yhtä monta roolia kuin on kasvattajaakin. Asiaa on tullut mietittyä näinä vuosina hyvinkin paljon, varsinkin meidän perheemme arjessa, johon on mahtunut niin iloa kuin suurta suruakin.

Kuinka onnistumme yhdessä vanhempina kodin ja sydämiemme tärkeimpien ja rakkaimpien, lastemme kasvatuksessa? Olemme jakaneet mielipiteitä lastemme kasvatuksesta paljon, aina emme ole olleet samaa mieltä siitä, kuinka lapsemme kuuluisi kasvattaa. Kumpikin tuo omasta kasvatuksestaan asioita, jotka kokevat oikeaksi kasvatustavaksi ja myös päinvastoin. Kun perheessämme kohtasimme vastoinkäymisiä, oli se selvää meille kummallekin vanhemmalle, kuinka siitä etenemme. On ollut oikeita ratkaisuja sekä myös vääriä ratkaisuja, joita voisi näin jälkeenpäin sanoa, että osa niistä oli myös särkyvää lapsen ja vanhemman kohdalla!

Vanhemman rooli ei ole helppoa, aihekaan ei ole helppoa kirjoittaa. Kuinka pukea sanoiksi se missä olemme onnistuneet ja missä epäonnistuneet? Onko tämä epäonnistumisen tunne oman lapsensa kasvatuksessa inhimillistä? Näistä sanoista avaankin hieman meidän perheemme arkea edellisten kahden vuoden tunne-elämän kaaoksesta, joka on tuttua myös monille perheille, heille, jotka ovat kokeneet samaa. Omistan myös tämän kirjoitukseni teille, hyvät vanhemmat, jotka koette vanhemmuuden roolin haastavaksi!

Vanhemmuuden rooli ja päihteet

Kun noin kaksi vuotta sitten vanhin lapsemme oli poltellut kannabista ja saimme asiasta kuulla, mietimme mitä olemme tehneet vanhempina väärin kasvatuksessa, eihän tällaista tapahdu kuin niissä rikkinäisissä perheissä, sellaisissa, joissa on pakko olla jokin vialla. Mikä on meidän roolimme ollut, kun tällaista on päässyt tapahtumaan, mikä on meidän roolimme tästä eteenpäin? Kuinka voisimme estää tämän tapahtumasta enää uudelleen? Mikä on se tie, johon tämä vie?

Kysymyksiä oli paljon, kyseenalaistamista omasta vanhemmuuden roolista, olemmeko kykeneväisiä sittenkään tähän rooliin? Voi että, kuinka väärässä olimmekaan! Eihän se välttämättä ole kiinni siitä millaisesta perheestä tullaan, eikä se ole välttämättä kiinni siitä mikä on ollut lapsen kasvatustapa. Lapsemme voivat kokeilla huumeita, vaikka olisivat tulleet minkälaisesta perheestä tahansa. Se ei katso onko heillä ollut rakkautta, varallisuutta, ihan mitä vain kasvatuksesta riippumatta. Lapsillamme on myös oma tahto, oma kyky ajatella asioita, tehdä päätöksiä koskien omaa elämäänsä, olivat ne sitten oikeita tai vääriä, kokeilunhalua heiltä löytyy!

Kun vanhin lapsemme sitten toistamiseen jäi kiinni amfetamiinin käytöstä, oli meidän vanhempien tehtävä raskas päätös, tämä päätös tehtiin ajatellen oman lapsemme turvallisuutta, elämää. Ei suinkaan rankaisevana vaan ratkaisuna saada lapsemme irti näistä piireistä, joissa käytetään huumeita. Lapsemme sijoitettiin kiireellisenä nuorisokotiin. Näin jälkeenpäin ajateltuna, olen miettinyt, teimmekö me sittenkään oikeaa ratkaisua tästä sijoituksesta.

Vanhemmuuden roolia ajatellen oman lapsen kasvatuksessa, tunne-elämän kaaoksessa, rakkaudessa niin hyvässä kuin pahassakin, koen ettei ole vain yhtä oikeaa tapaa kasvattaa ja opastaa lastansa oikealle tielle. Tapoja on niin monia kuin on kasvattajiakin, jokainen meistä omaa omanlaisensa roolin. Vanhemmuuden roolissa tärkeintä on yrittää ohjata omaa lastansa elämän haastavissa poluissa oikeaan suuntaan. Elämään kuuluu niin ilot kuin surut, vastoinkäymisiltä on vaikea välttyä.

Vanhemmuuden rooli ja tulevaisuus

Kuinka tästä edetään nyt kun lapsemme on jo täysi-ikäinen? Vanhemmuuden rooli ei pääty siihen, kun lapsistamme tulee aikuisia. Vanhemmuus kestää ainiaan, voimme vain tulevaisuudessa antaa napanuoran katketa, antaa heille tilaa kasvaa ja kasvattaa omat lapsensa, elää omaa elämäänsä, voimme rakastaa ja tukea, olla läsnä aina tarvittaessa! Me emme voi menneitä muuttaa mutta voimme tulevaisuudessa yrittää olla parempia roolimalleja. Pidämme huolen omistamme joskus myös muista. Kannamme vastuumme, yritetään parhaamme. Lohdutamme vastoinkäymisten aikana, iloitsemme yhdessä rakkaidemme kanssa ilon hetkellä, kuuntelemme kun lapsillamme on asiaa!

Vanhemman rooli on palkitsevaa mutta myös haastavaa. Ei ole helppoa tehdä oikeaksi näkemiään ratkaisuja eikä ole helppoa olla niitä tekemättä. Se kuinka lapsemme kasvatamme vaikuttaa varmasti tulevaisuudessa heidän tapaansa kasvattaa omat lapsensa, oli se sitten samanlaista tai ei, he kokevat sen oikeaksi tavaksi.

Kodin tärkein, rakkaus omaa lastansa kohtaan ei kuihdu, ei katoa. Huolet ja murheet voi jakaa, apua voi pyytää. Elämään kuuluu ilot ja surut, olivatpa omat lapset sitten vielä lapsia, nuoria tai aikuisia. Voimme vain toteuttaa omaa rooliamme niin kuin se sillä hetkellä tuntuu oikealta.

Nykytilanne

Tilanteemme on edelleen hyvin haastava, lapsemme elää omaa elämäänsä asuen toisella paikkakunnalla täysi-ikäisenä vastuussa omasta elämästään. Kokeilemalla kuinka omat siivet kantavat. Hän on aloittanut opiskelun, pitää itsestään huolta. Kaikista asioista emme ole vieläkään samaa mieltä, mutta meidän on vanhempina annettava hänen itsensä tehdä ja elää oma elämänsä juuri niin kuin hän itse haluaa. Huumeet kuvioissa edelleen? Sitähän emme varmuudella voi tietää, mutta toivottavasti ei! Hän näyttää kuitenkin ihan hyvinvoivalta, mutta hän yksin tietää mikä on oikea totuus. Meille vanhemmille tämä on rankkaa, sen napanuoran katkaiseminen on vaatinut töitä, sillä ei se rakkaus omaa lastansa kohtaan lopu eikä ne huolet helpota, vaikka hän kuinka meille vakuuttelisi, että kaikki on hyvin! Tämän asian kanssa on vain ollut pakko opetella elämään. Halu suojella, pitää huolta, rakastaa on jokapäiväistä!

Oma lapsi, se kallisarvoisin asia, jonka tähän maailmaan on tuonut, sitä vain rakastaa niin paljon, ettei sitä mikään voi muuttaa! Ei ne painajaiset tämän kahden vuoden aikana ole lainkaan vähentäneet sitä rakkauden määrää, päinvastoin! Vaikka lapseni tekisi mitä virheitä tahansa niin se kuuluu elämään. Yleensä virheistä opitaan, jatketaan eteenpäin kokemusta rikkaampana, sama pätee vanhemmuuden rooliin. Jokainen meistä tekee virheitä, se on inhimillistä. Voimme vain nousta ylös, katse eteenpäin ja kun tulee uusia vastoinkäymisiä, niin opimme taas jotain uutta!

Te vanhemmat, jotka kamppailette juuri samojen asioiden kanssa, tai eri asioiden olivat ne sitten pieniä tai suuria murheita, muistakaa että tekin olette vain ihmisiä, teillä on oma kokemuksenne ja näkemyksenne vanhemmuuden roolista. Mikäli tilanne on hyvinkin haastava, suosittelen puhumista, olkaa avoimia, rohkeita! Meitä vertaisia on paljon, tukea on saatavilla!