JUUO

Vanhemmat neuvonantajina

Istuin tietokoneeni äärelle kirjoittamaan työhakemusta minua kovasti kiinnostavaa kesätyöpaikkaa varten. Pidän kirjoittamisesta ja minulla on mielestäni hyvä itsetuntemus, joten olin innoissani alkaessani kirjoittamaan tiivistä kuvausta omista vahvuuksistani ja heikkouksistani sekä siitä, miten tämä kesätyöpaikka sopisi elämänsuunnitelmaani. Yllättäen alitajunnassani alkoivat soimaan hälytyskellot. Minusta jotenkin etäisesti tuntui siltä, että olin kirjoittamassa hakemusta perustavanlaatuisesti väärällä tavalla.

Kysyin vanhemmiltani neuvoa ja heidän kanta oli selkeä: työhakemuksessa kerrotaan vain ja ainoastaan ne asiat, jotka työnantajaa kiinnostavat, eli esimerkiksi aiempi työkokemus ja työnkuvaan liittyvät taidot. Oleellista on, miten sovin työpaikkaan, eikä miksi työpaikka sopii minulle. Tämä vaikutti minusta kummalliselta, joten aloimme keskustelemaan aiheesta. Keskustelimme puolisen tuntia, ja opittuani heiltä sekä työmaailmasta että lukijan huomioimisesta tekstiä kirjoittaessa yhdyin heidän näkökantaansa.

Näin jälkeenpäin katsoen alkuperäinen käsitykseni hakemuksesta tekstilajina oli selkeästi väärä. Mistä tämä väärä käsitykseni johtui? Olinko vain niin tyhmä, että en ollut ymmärtänyt, mitä hakemukseen kuuluu sisällyttää? No en todellakaan. Syynä oli, että tämä oli ensimmäinen kerta koko elämässäni, kun kirjoitin hakemusta. Sitä ei oltu opetettu minulle koulussa, enkä ollut mitään muuta kautta saanut luettavakseni hyviä esimerkkihakemuksia. Olosuhteet huomioon ottaen minusta on aivan luonnollista, että en ihan tiennyt, mitä olin tekemässä.

Tällaiset tilanteet eivät ole nuorille harvinaisia. Nuorille ei ole vielä ehtinyt kertyä paljoa elämänkokemusta, joten he eivät aina osaa hoitaa tällaisia monimutkaisia ja osin epäloogisia asioita oikein. Mielestäni tehokkain tapa ratkaista nämä tilanteet on kysyä vanhemmilta neuvoa. Vanhemmilla on vuosikymmenittäin enemmän elämänkokemusta kuin nuorilla, joten he lähes varmasti osaavat auttaa.

Se että vanhemmat tietävät vastauksen nuoren pohtimaan kysymykseen ei yksin kuitenkaan riitä. Vanhempien ja nuoren täytyy myös keskustella asiasta keskenään, ja se täytyy tehdä rauhallisesti ja loogisesti sekä kaikkien osapuolten näkemyksiä ennakkoluulottomasti kuunnellen. Keskustelun täytyy olla aito vuoropuhelu eikä vanhempien monologi. Jos vanhempani olisivat yksinkertaisesti käskeneet minua jättämään hakemuksestani pois kaiken selityksen siitä, miksi juuri tämä kesätyöpaikka on minulle oikea, olisin kyllä totellut heitä, mutta en olisi uskonut heidän olevan oikeassa. Seuraavan hakemuksen olisin sitten kirjoittanut kuten itse parhaaksi näen, jolloin olisin ampunut itseäni jalkaan liiallisella selittelyllä. Sen lisäksi, että opin tämän hakemusasian kunnolla, keskustelun ansiosta opin myös kaikenlaista muutakin työmaailmaan ja kirjalliseen ilmaisuun liittyvää. Tämä on kuitenkin melkein sanomattakin selvää, sillä minähän keskustelin minua kokeneempien ihmisten kanssa minulle uudesta aiheesta.

Vaikka tällainen keskusteleminen onkin erittäin kannattavaa, se ei ole helppoa. Vanhemmat ovat tällaisista asioista erittäin usein oikeassa, ja he voisivat halutessaan vaan alkaa käskyttämään nuoria, joten minusta on mielettömän hienoa, että he jaksavat keskustella näistä asioista nuorten kanssa. Vaikka se on mielestäni ehdottomasti oikea toimintatapa, sentäytyy vaatia paljon kärsivällisyyttä. Nuoren roolikaan tässä tilanteessa ei ole helppo. Pitkät keskustelut vaativat heiltäkin paljon kärsivällisyyttä. Tämän lisäksi keskusteluiden aiheet voivat olla vaikeita, ja omien epävarmuuden kohteiden altistaminen kritiikille elämänvaiheessa, jonka aikana moni haluaisi jo olla itsenäinen aikuinen, voi vaatia paljon.

Kaikille vanhemmille, jotka jaksavat opettaa meille nuorille uusia asioita tästä hämmentävästä maailmastamme, haluan osoittaa kiitokseni. Kaikille nuorille haluan sanoa, että älkää turhaan pelätkö kysyä vanhemmiltanne neuvoa, sillä maailmasta varmasti löytyy jotain epäloogista, mitä ette vielä ymmärrä.

Olavi Anttila, 16v