’Aina mun pitää siivota
Aina mun pitää tiskata’ (Pertti Kurikan Nimipäivät)

Käsi ylös, jos tykkäät siivota. Teitäkin näemmä löytyy.

Itselleni siivous on lapsuudenkodista saakka ollut sananmukaisesti järjestelykysymys. Meillä oli kotona kioskikauppa ja olin yläaste- ja lukioaikana parikymmentä tuntia viikossa tiskin takana, välillä koulun kustannuksella. Se oli kotityöni, mikä tarkoitti, että siivouksen sain jättää vähemmälle. Isä piti kaupan puolen hyvin siistinä, koska kyseessä oli elanto. Kodin puolella äiti oli lähinnä se, joka putsasi paikat.

Tällä asenteella lähdin myös opiskelemaan, mutta nyt oman kämpän siivouksen ulkoistaminen ei vähävaraisena opiskelijana helposti onnistunutkaan. Parisuhteiden tärkeäksi mittariksi nousikin vastakkaisessa osapuolessa siivous. Ei niin, että toinen olisi innokas puunaaja, vaan että siivouksesta ei niuhoteta.

Vaimoni myötä minulla on käynyt moukantuuri, koska hänen siivousintonsa vastaa omaani. Tavarat hieman kasaantuvat, mutta se on molemminpuolista. Huono puoli on, että sitä siivoamista riittää, kun hommaan lopulta ryhdytään. Kantapään kautta tosin opin, että ihan kaikkea siivousta ei todellakaan kannata tehdä yhdellä kerralla.

Teimme taannoin Turussa asuessamme kevätsiivousta. Parvekkeelle oli kasautunut kylmän talven aikana reilu parikymmentä muovipussia täynnä tyhjiä juomapulloja. Vein ne kerralla autoon, jonka takapenkki ja –kontti täyttyivät pullopusseista. Siivouspäivänä en toki ehtinyt palauttaa niitä. Ajattelin, että teen sen seuraavana päivänä, kun menen töihin.

Niinpä ajelin sitten kasseineni Kupittaan Citymarketin pullonpalautukseen. Huomasin ihmisten ilmeistä melkoista ihmettelyä, kun ladoin pulloja koneeseen. Pohdin, että siinäpä näkevät että kierrätys kannattaa. Puolessa välissä touhua tajusin yhtäkkiä, että minullahan on papinpaita päälläni. Jep!

Niillä ihmisillä on nyt varmaan pysyvä kuva papin palkoista tai juomatavoista. Ei siis kannata siivota kerralla kaikkea, vaan pikkuhiljaa. Ihan maineen takia.

Kari Kanala