Katse kampanjavuoteen

Vuosi vaihtui ja on hyvä hetki myös kääntää katse menneen vuoden Koti on tärkein -kampanjaan. Kampanja aloitettiin heti vuoden alussa ja se kasvoi loppuvuoteen mennessä monipuoliseksi kokonaisuudeksi. Halusimme nostaa kampanjalla esille kodin ja läsnäolon merkitystä. Tämä sanoma puhuttelee varmasti jokaista ja kaikki katsovat sitä omasta näkökulmastaan omien elämänkokemustensa kautta. Monipuolisuus näkyi myös kampanjan materiaalien sisällössä […]

Vanhemmuuden rooli tunne-elämän kaaoksessa

Vanhemman rooli lapsensa kasvatuksessa on hyvinkin laaja aihe, on yhtä monta roolia kuin on kasvattajaakin. Asiaa on tullut mietittyä näinä vuosina hyvinkin paljon, varsinkin meidän perheemme arjessa, johon on mahtunut niin iloa kuin suurta suruakin. Kuinka onnistumme yhdessä vanhempina kodin ja sydämiemme tärkeimpien ja rakkaimpien, lastemme kasvatuksessa? Olemme jakaneet mielipiteitä lastemme kasvatuksesta paljon, aina emme […]

Tukiperheen merkitys lapselle ja hänen huoltajilleen voi olla arjen pelastaja

Eräs tukiperheessä käyvä nuori kertoi, että tukiperheessä käynti tarkoittaa hänelle ”vapautta omasta perheestä” ja ”irtiottoa arjesta”. Niin kuin sadat muutkin nuoret Suomessa, hän on käynyt tukiperheessä lähes 10 vuotta, yhtenä viikonloppuna joka kuukausi, jotkut jopa joka toinen viikonloppu. Aika paljon. Jos minä kävisin samassa paikassa säännöllisesti yhden viikonlopun kuukaudessa, voisiko tämä paikka tuntua toiselta kodilta? […]

Kannustava ilmapiiri on tärkeintä

Kaikki lähtee kotoa. Asenne, käytöstavat, pohja kasvulle ja kehitykselle saa pohjan vanhemmilta kotoa. Turvallinen lapsuus, jossa on selkeät rajat on ihannetilanne. Avoimella ja kannustavalla elämäntavalla annamme lapselle ja nuorelle sujuvasti kuljettavan polun läpi elämän. Kaiken ei tarvitse eikä voikaan olla kivaa ja mukavaa. Negatiivinen palaute on annettava kun siihen on aihetta. Sanktio on hyvä antaa […]

Läsnäolon kautta perheyhteyteen

Kotonaolon keskellä perheen yhteisen ajan merkitys korostuu. Lapset eivät välttämättä tule vuosien kuluttua muistamaan esimerkiksi faktoja koronasta, vaan perheessä silloin vallinneen tunnelman. Mitä sinä haluat, että lapset muistavat tästä ajasta? Stressaantuneiden vanhempien kärttyisyyden ja lasten varuillaan olon? Vai oliko tämä sitä aikaa, kun käytiin aina pyöräilemässä perheen kanssa, pelattiin kivoja lautapelejä yhdessä tai hassuteltiin isovanhemmille […]

Hyvinvointia olohuoneissa korona-aikaan

Somessa kiertelee monia hauskoja juttuja. Jokin aika sitten silmiini sattui suositus korona-ajan kirjoista, jossa ensimmäisenä oli Olohuoneen ympäri 80 päivässä. Ensin nauratti, sitten ei niinkään. Olen itsekin ollut pääasiassa etänä siitä saakka, kun koronasulku yli vuosi sitten iski. Olohuone on tullut tutuksi. Samassa olohuoneessa on työskennelty yhdessä perheen viimeisen etälukiolaisen kanssa. Siinä on istunut puolisokin […]

Vanhemmat neuvonantajina

Istuin tietokoneeni äärelle kirjoittamaan työhakemusta minua kovasti kiinnostavaa kesätyöpaikkaa varten. Pidän kirjoittamisesta ja minulla on mielestäni hyvä itsetuntemus, joten olin innoissani alkaessani kirjoittamaan tiivistä kuvausta omista vahvuuksistani ja heikkouksistani sekä siitä, miten tämä kesätyöpaikka sopisi elämänsuunnitelmaani. Yllättäen alitajunnassani alkoivat soimaan hälytyskellot. Minusta jotenkin etäisesti tuntui siltä, että olin kirjoittamassa hakemusta perustavanlaatuisesti väärällä tavalla. Kysyin vanhemmiltani […]

Koti on tärkein kiusaamisen ehkäisijä

Järvenpäässä otettiin kaksi vuotta sitten käyttöön kiusaamistilanteita selvittämään K-0-toimintamalli (K-0, Selvittämättömiä konflikteja nolla). Tavoitteena on, ettei yksikään konflikti jää selvittämättä. Tärkeimmät yhteistyökumppanit – jotka liian usein unohtuvat kiusaamiseen liitetyissä keskusteluissa – ovat perheet ja huoltajat. Tätä näkökulmaa ja resurssia meillä ammattilaisillakaan ei ole varaa jättää käyttämättä, sillä juuri kodeista löytyvät lasten elämän tärkeimmät aikuiset ja […]

Siivotaan

’Aina mun pitää siivotaAina mun pitää tiskata’ (Pertti Kurikan Nimipäivät) Käsi ylös, jos tykkäät siivota. Teitäkin näemmä löytyy. Itselleni siivous on lapsuudenkodista saakka ollut sananmukaisesti järjestelykysymys. Meillä oli kotona kioskikauppa ja olin yläaste- ja lukioaikana parikymmentä tuntia viikossa tiskin takana, välillä koulun kustannuksella. Se oli kotityöni, mikä tarkoitti, että siivouksen sain jättää vähemmälle. Isä piti […]